11. lokakuuta 2014

AUTUMN ART









Keräilin yksi päivä todella kauniita lehtiä takapihaltamme. Innostuin niistä niin, että kokeilin hieman taiteilla niiden kanssa. Ja lopputuloksena olikin reilu kymmenen erilaista kokeilua, joista kaksi pääsi sitten seinälle posterimielessä koreilemaan. Käytin lehtiä muottina, sivelin ne mustalla vesivärillä "oikealta" puolelta ja painoin kuvat paksulle paperille. Ja kuinka siroja ja herkkiä lehtiä niistä syntyikään. Tällainen vuodenaikaihminen kun olet, tekstasin tussilla myös syksyisiä lovetuksia kuvien alareunaan. Ja teippailin seinään kodin, muistuttamaan missä tässä mennään nyt. Niin mikä vuodenaikaihminen?:D Rakastavan vain näitä meidän neljää vuodenaikaa. Tai en oikeastaan niitä vuodenaikoja, vaan niiden vaihtumista ja niihin liittyvää fiilistä ja odotuksen tunnetta. Tuleva talvi ahdistaa niin. Onneksi vielä on lokakuu ja kaunis,värikäs syksy.
Kiitetään tänään tätä ihanaa kotimaata, ja ihanan kirpeitä aamuja mitä meillä täällä tällä hetkellä on. Kuinka ihana oli heittää pieni aamulenkki ja herätä päivään. Ja kiitän myös tätä ihanaa luontoa, joka antaa meille antimiian ja mahdollistaa esimerkiksi ylläolevan taiteen. Lisäksi olen onnellinen terveestä kropasta, jonka voimin jaksoin haravoida nuo niin kauniit lehdet takapihaltamme vihdoinkin pois. Lisäksi olen kiitollinen puhtaasta kodista ja sen aikaan saamiseksi suurena apuna ollutta supermiestäni.  Viimeisenä kiitän mieheni siskoa ja hänen perhettä kutsusta illan partyihin. Koko porukka ympäri Suomen kerääntyy tänään paljuilemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Nyt siis valmistautumaan, ihanaa lauantaita ihmiset! 
/// A little diy-project which I did with fresh leaves and watercolors.

20 kommenttia:

  1. Kauniit printit. Täällä on jo mietitty joulukortti printtejä, heh! Kuulostaa mukavalle lauantai-illan suunnitelmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, sama täällä! Vielä ovat onneksi mietinnän alla :D

      Poista
  2. Kiva idea. Pistetään korvan taakse tylsän sadepäivän varalle. ;) Voi kivasti lapsenkin kanssa toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin, tämä on juuri sellasta potentiaalista äiti-lapsi-taidematskua! Kannattaa vain kerätä kuivia lehtiä valmiiksi talteen, Huomasin, että jos liian monta kertaa painoi samalla lehdelle niin ei oikein onnistunut... Siis lehden liikaa kastuessa :)

      Poista
  3. Ompas ihanaa taidetta. Taitava olet :)

    VastaaPoista
  4. Tosi upeat, loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hansuli ♥ Kokeiluin vain, helppoa ja nopeaa :)

      Poista
  5. Ihania! Ja täällä on kans yks onnellinen näistä Suomen vuodenajoista. Muistan ulkomailla asuneena kaivanneeni niin syksyä ja odottaneeni kovasti sen ikuisen kesän loppuvan, joten nyt en valita, vaikka satais joka päivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, kyllä sen ulkomailla pitempään asuessa huomaa, että kuinka ihania nämä vuodenajat ovat.... Itsekin muistan kovasti näitä kaivanneeni asuessa poissa täältä :)

      Poista
  6. Aivan ihania! Tosi kiva idea painaa lehdillä paperiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeeksi kauan kun yhtämittaisesti tuijoittaa jotain, kyllä siitä jokin idea aina syntyy ;)

      Poista
  7. Aivan ihania. Tosi kiva idea ja hauskasti olet ne kuvannut tännekin :) Tää olis kiva idea toteuttaa lasten kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! ♥ Laitoinkin jo tuolla aikasemmin, että tämä on juuri sellaista äiti-lapsi/lapset-taidetta. Vähän samanlaista meininkiä kuin sormiväreissä ;)

      Poista
  8. Heippa! Lopultakin taas takaisin blogimaailmassa muutaman päivän tauon jälkeen ja voi että ilostuin sun kommentista omaani, erityisesti kun löysin sen kautta tämän ihanan blogin <3 Upea banneri, ja hienoja taiteiluja niin tässä kuin aiemmin! Jatkan selailua ja inspiroitumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO hei Petra!! ♥ Ihana kun löysit tänne!! Ja ihanan kommentinkin jätit! Voi että. Aivan ihana lukea tollaisia! Minä kun puolestaan olin nyt muutaman päivän blogitauolla, ja mm. tällainen kommentti odottaa niin mikäs sen mukavampi!! :) Tervetuloa lämpöisesti ♥

      Poista
  9. Wau! Onpas kauniit! Kuitenkin niin pienellä ja yksinkertaisella jutulla, saa noin upeaa taidetta. Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Monesti sitä ei kyllä tarvitakaan ihmeitä ;) Ja itse olenkin usein juuri hyvin minimalisitisen taiteen perään :)

      Poista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡