8. lokakuuta 2014

GRATITUDE












 K U V A : P I N T E R E S T 

Kiitollisuus. Osaanko, muistanko? Saisinko arvosanaksi kiitettävän, jos joka vuodelta todistuksen saisin. Epäilen. Vaikka syvällä siellä, siis sisimmässäni kyllä kiitän. Kiitän ja poden kovaa onnellisuutta. Usein ja voimakkaasti. Mutta näkeekö sitä kaikki? Ehkä joku osaa lukea sen hymystäni ja ehkä kauniista sanoista. Mutta ehkä toisinaan olisi parempi muistaa sanoa ihan vain yksinkertainen sana kiitos odottamattomassakin paikassa tai tilanteessa. Siinä minulla on opeltetavaa, ja epäilen, että monella muullakin. Sain Facebookin kautta ystältävältäni kiitollisuus-haasteen, joka siellä on pyörinyt toisinaan kiihkeämmin, toisinaan vaimeammin. Ajattelin tämän haasteen toteuttaa täällä blogissa. Miksikö? Pinnallista puuroa, sitähän tämä vain on. Ehkä on hyvä aukaista välillä sitä syvempääkin minua. Ehkä arvasitekkin, että olenkin muutakin kuin vain pelkkää sisustamista ja somistamista, mutta tänään toden totta aion sen myös näyttää. Ja ajattelin, että näin pääsette lukijani hiukan tutustumaan minuun. Mitä olen, mitä on minun arki. Tässä haastessa on nimittäin tarkoitus tuoda esille niitä arjen pieniä iloja, kiitollisuuden aiheita. Joka (viidelle siis) päivälle viisi suurta tai sitten pientä aihetta kiitollisuuteen. Eiköhän niitä joka päivälle ne viisi löydy. Oikeasti hankalampaa onkin miettiä, mitkä päätyvät tänne.

Olen ihan sanoinkuvaamattoman kiitollinen ystävälleni, joka edesauttaa minun pitkäaikaista unelmaani. Hän on valmis käyttämään omaa aikaansa ja ottamaan selvää asioista, jotta olisimme askeleen lähempänä lopputulosta. Argh, en malttaisi olla kertomatta tästä jo teille. Toivottavasti pian!

Ah, hartiat, reidet ja allit huutaa tuskaa kiitosta eilisille ohjaajilleni. Jooga-, hiitti- ja kahvakuulaohjaajilleni. Olen liikunnan suhteen melko "masokistinen", mitä kovemmin sattuu, sitä parempi fiilis lopetettua. Kiitos näille upeille naisille, jotka jaksavat huutaa ja potkia meitä aina vain parempiin ja parempiin suorituksiin! Tiistai on melko hurja päivä liikkumisen suhteen, ja siitä saa joka keskiviikko kyllä kiittää. Joskus olen miettinyt avaavani tätä aihetta enemmänkin blogissa, mutta toistaiseksi se on jäänyt...

Tänään voisin antaa myös plussaa ja kiitosta työnantajalleni, jonka kanssa keskutelu on niin mutkatonta. Melkoinen onni!

Onko ihan ällöttävää ja hörhöä olla myös kiitollinen sosiaaliselle medialle? Juuri tänään koin taas aikamoista kiitollisuutta siitä, että kun inspiroidun jostain ja jos vain haluan, voin sen jakaa hetkessä monille sadoille ihmisille. Esimerkiksi tänään inspiroiduin niin kovin tästä kiitollisuudesta, pysähdyin miettimään sitä todella ja hakeudun Pinterestissä kiitollisten ajatusten pariin. Ja sieltä löytyikin paljon pysäyttäviä ajatuksia. Niiden seurauksena päätinkin omistaa yhden taulun aivan tälle asialle:  G R A T I T U D E (klik!)   Eikös kiitollisuus ole asiana sen arvoinen?

Tänään olin kiitollinen ihmisille, jotka vaalivat perinteitä ja pitävät niitä yllä. Ihanaiset tämän kylän jokavuotiset syysmarkkinat ovat taas täällä. Se markkinameininki ja -tunnelma on niin nostalginen. Harmittavasti ne kovaäänisimmät ja hauskimmat herkkupussien rakentajat ovat jääneet jo vuosien varrella pois... Tästä vielä mukaan ja matkaan -meno oli aikoinaan niin hulvatonta!


Ihanaa keskiviikkoiltaa ihmiset! Mitäs tykkäätte tällaisesta?! Onko piristävää vai aivan kamalaa kurkata kodin, diy-projektien sijasta joskus kirjoittajan sisimpään?


/// So many words of gratitude in Finnish. Today I am grateful for my friend, my yoga teacher, my HIIT-teacher, kettlebell teacher and my employer. And the weirdest thing to be grateful is social media. I am just really glad that I am able to share my inspiration with hundreds of people in the seconds. Today I shared beautiful thoughts of gratitude on pinterest, you can find them here:  G R A T I T U D E (click!) 

18 kommenttia:

  1. Everyone loves it when folks come together and share opinions.
    Great website, keep it up!

    Feel free to surf to my page; Cleanse Plus Reviews

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You!! :)

      I checked your page, it looks great! Have to look again later :)

      Poista
  2. Tätä oli niin mukava lukea, kiitollisuutta kannattaakin välillä oikeasti miettiä. Saa olla onnellinen ja kiitollinen monestakin jutusta, arkisesta, pienestä, tutun turvallisesta <3

    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ehkä ne tutun turvalliset ja arkiset ovat juuri niitä isoimpia asioita, mistä olla kiitollinen ♥ Tämä oli hyvä aihe pysähtyä ja aloitella viikkoa...

      IHanaa viikkoa myös sinulle Laura ♥

      Poista
  3. Usein arjen keskellä usein unohtaa ne pienet asiat, joista olla kiitollinen. Ehkäpä tällainen omatoiminen kiitollisuushaaste olisi hyvä järjestää kerran kuukaudessa, niin muistaisi ne elämän oikeasti hyvät asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea Outi! :) Joka kuun päätteeksi kun miettimisi taas mitä kaikkea on saanut, kokenut, tehnyt... Ketä kaikkia on tavannut, kuinka ihania ihmisiä on elämässä. Kyllä olisi varmasti niin pitkä lista joka kuukaudelta!! :)

      Poista
  4. Ihana teksti <3 itsekin olen vuosien saatossa oppinut että täytyy osata ja ellei osaa niin pitää opetella olemaan kiitollinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Johanna ♥ ja se on just näin, ellei osaa - täytyy opetella. Kiittämättömyys kun ei koskaan ole mitenkään kovin kaunista!

      Poista
  5. Kaunis kirjoitus. Kiitollisuus, liian usein unohdettu asia. Pitäisi useammin miettiä että mistä saa olla kiitollinen, niin monesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kati! Niinpä!! Aivan liian usein:( Jotenkin monesti muistaa narista, mutta ei kiittää. Kyllä tämä asia laittoi miettimään. Pohtimaan ihan kunnolla :)

      Poista
  6. Jokainen päivä tulisi pysähtyä miettimään hetkeksi, mistä tänään voin olla kiitollinen. Itselleni niin henkilökohtainen ja läheinen asia on viimeisen vuoden aikana ollut terveys. Kiitos kun avasit sisimpääsi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Jokainen päivä pitäisi... Mutta kun sitä ei tahdo vain aina muistaa! Ja monesti onkin niin, että jotain pitää sattua ennen kuin muistaa kiittää siitä mitä on tai siitä mitä jäi jälelle... :( Hirmu ihanaa syksyä sinulle ♥

      Poista
  7. Aivan mielettömän ihan teksti, tykkäsin kovasti! Samoja mietteitä olen pohtinut kuin sinäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna, ihana kuulla, että tykkäsit! :) Nämä on näitä asioita, joita pitää oikein kunnolla perehtyä joskus miettimään ja joskus onkin hirmu vaikea edes koota ajatuksia kasaan.. Kun ne on jotenkin niin isoja ja tärkeitä asioita!: )

      Poista
  8. Hei!
    Tulin vastavierailulle ja oli kirjauduttava heti lukijaksi. Aivan ihania kuvia täynnä! Mii laik!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEi Piia! :) Ja superpaljon tervetuloa!!! Ihana, että lähdit vastaseikkailuille. Ja lämpimästi tervetuloa mukaan ♥

      Poista
  9. Kiitos, että olet sis! - iida

    VastaaPoista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡