26. marraskuuta 2014

DIY:PAPERIPUSSI [OHJE]





Viime postauksen jälkeen sain jokusen kyselyn kuinka taittelin paperipussit ja miten tein numerolaput kylkeen. Itse sovelsin Googlesta löytämiäni ohjeita yhteen ja rakentelin niistä oman versioni. Erilaisia ohjeita paperipussien tekemiseen löytyy Googlesta vaikka millä mitalla. Mutta siispä kuvasinkin teille minun versioni paperipussin taittelusta, joka lienee ei se ainoa ja tuskinpa se oikeakaan. Niin ja lopusta löytyy taas jotain tulostettavaa. Olkaapas hyvä ;)

Ohje soveltuu siis A4-kokoiselle paperille. Paperi täytyy olla vaakasuunassa. Taita molemmat sivut niin, että ne tulevat limittäin noin sentin ja sauma olisi suunnilleen keskellä. Liimaa limittäin olevasta kohdasta paperin päädyt koko matkalta yhteen.


Jatka taittelemista niin, että taita molempiin reunoin noin 1-2 sentin taitokset riippuen siitä, kuinka suuren vekin haluat pussin sivuun. Yritä saada molemmista taitoksista mahdollisiman saman levyiset. 


Avaa sivu saumat auki yllä olevan kuvan mukaisesti. Vedä siis taitos pussin "sisäpuolelle".


Taita pussi kolmesta kohtaan. Pidä taitokset samankokoisina! Ensimmäinen ja toinen taitos pussin takapuolelle. Ja kolmas eli ylimäinen sauma etupuolelle. Lisää liima ensimmäiseen kappaleeseen ja paina toinen kappale kiinni.


Lisää liimaa nyt ensimmäisen kappaleen toiselle puolelle ja paina kolmas kappale kiinni siihen. Näin pussin pohja muodostuu. Sen jälkeen avaa varoen pussin pohja koko leveydeltään.


Ja pussi alkaa olla valmis. Yläreunan voi jättää sellaisekseen tai taitella myös senkin pussin taakse, kuten itse tein.


Ja lopuksi tietysti pussin koristelut. Itse tein reiät yläreunaan ja kieputin koristenauhalla kiinni. Lopuksi vielä liimasin joulukalenteripäiväykset kylkiin. Toivottavasti hiffasitte ja kysykää jos tulee ongelmia! Näitä pussejahan voisi taitella vielä lisääkin ja piilotella niihin vaikka jotain jouluyllätyksiä...
Ja lopuksi vielä tässä teille minun versoni joulukalenteripäiväyksistä. Numerot on tehty kolmelle A4:lle ja ne voit ladata tulostukseen tästä, tästä ja tästä. Hennot harmaat viivat reunoilla olivat vain avuksi leikkaukseen, jotta kaikista lappusista tulisi samankokoiset. Vielä kerkeät tehdä oman kalenterisi, jos lähdet nyt rivakasti tekemään ;) Toki numerot voi tulostella vaikka ihan sellaisenaan toimittamaan kalenterin virkaa...


18 kommenttia:

  1. Aika näppärä! Oon joskus Kärkkäiseltä ostanut laatikollisen valkoisia paperipusseja, mutta ne on usein liian isoja. Tällä ohjeella saakin tehtyä näppärästi sopivia. Kiitos ohjeesta :) Ja kiitos myös innostuksesta, sun inspiroimana kokeilin minäkin tehdä tulostettavia joulukalenterin numeroita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä A4:sta tehdyt ovat kyllä juuri oikean kokoisia tällaiseen käyttöön tai pikku herkkupusseiksi tms... Ja hei olepas hyvä ♥ Katselinkin, että sieltä tuli melkoisella liukuhihnalla numeroita, tosi kauniita :)

      Poista
  2. Ihana joulukalenteri! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä ♥ Kiva jos tykkäät!

      Poista
  3. Kiitos ohjeesta, pakko testata heti tänään!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olepas hyvä ♥ Kiva kun tämä ohje menee kokeiluun :)

      Poista
  4. Testaukseen menee mullakin...ja tällä ohjeella saa eri materiaaleista erinäkösiä...itse ajattelin kokeilla vanhasta sanomalehdestä tehdä...saa nähdä mitä tulee 😊 Hyvä idea, kiitos 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä ♥

      Ja totta, eri papereille saa erinäköisiä... Minulla on kanssa säästössä 50-luvun sanomalehtiä, mutta en uskaltanut laittaa niitä tähän käyttöön. Herkkä kun allergioideni kanssa olen :) Mutta monelaisia koristepapereita löytyisi kyllä varmasti kauniita tähän käyttöön :)

      Poista
  5. Ihana joulukalenteri. Pitääpä vinkata siskolle, että tuollaisen tekee A:lle ;) Mukavaa torstaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut! ♥ Ja ihanaa torstaita ja tulevaa viikonloppua myös sinne!

      Ja arvaa kun minulla jäi nyt vaivaamaan ihan super paljon! Pitäisikö minun hoksata tuosta A:sta joku tietty henkilö, vai oliko vain kenties vain heitto tai vaikkapa vinkki siskolle? ;)

      Poista
  6. Täällä juuri askartelen minille kalenteria :))

    VastaaPoista
  7. Kiitos ohjeesta. Noi sun taittelemat paperipussit oli niin siistejä, että mietinkin jo miten olet ne tehnyt, nyt ei enää tarvitse miettiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nytpä selvisi siihenkin vastaus;)

      Poista
  8. Ihana idea ja hyvät ohjeet! Täytyypä koettaa soveltaa lahjapussukoihin. Iloista joulun odotusta! tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, moni on näillä ohjeilla onnistunut kyllä saamaan, ihana on ollut nähdä tuloksista kuvia :) Kaunista joulun odotusta myös sinne :)

      Poista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡