3. joulukuuta 2014

3RD OF DECEMBER




Joulukuun kolmas. Aika aikaista miettiä vielä joulupäivän kattauksia, mutta oikea aika miettiä taas joulun alla vierailevia. Ruokakin kun joskus vieraille tarjotaan ja näin joulun alla erityishuomiota kattaukselle annetaan. Ei sovi ripotella kuppeja ja kippoja suin päin pöydälle. Ainakaan meillä. Ja niin minä heitän muutaman kattausidean, jolla pöydän koreaksi saat. 

Pohjaksi sovittelin kaapista löytyviä tarjottimia, jotka oikeasti kai tarjoilulaatikoina toimisivat. Alustoiksihan käyvät melkein mitkä vain isommat laakeat astiat mitä kaapista löydät. Siihen päälle heitteletkin ihan mitä vain luovuus mieleen tuo ja kaapit sisältään antavat. Meillä suositaan Iittaalaa, ja näin ne päätyivät pöytään. Ettehän unohda noita kakkupapereita näin joulun alla? Kuinka ihanan jouluisen lisän niistä pitsireunikseen saa kattaukseen. Itse asetin sen alkuruoka- ja pääruokalautasen väliin. 

Mukavan pienen lisän saa kattaukseen myös runoilla. Kirjoittelin kauniin joulurunon sanat ja tulostin sen kehyksineen. Paikkansa se löysi lautasten ja servetin päältä. Siinä se yllättää pöytään istujaa. Perusservettien lisäksi on tietysti fiineimmille hetkille kaappien kätköistä löytyvät pellavaliinat, jotka pöytään asetellaan. Kivan pienen yksityiskohdan saat myös kiepauttamalla hiukan koristenarua ruokavälineiden ympärille. Ja katsopas, että solmit tarpeeksi löysästi, ettei ilta mene hukkaan solmuja aukoessa, hehe. No toki pilleihin laput toivoittelemaan hyvää ruokahalua, jos emännältä kiireessä se unohtuu sanoa. 

Jouluista rekvisiitta voi hakea metsästä (tosin vain omista tai toisten sitten luvalla) pöytää somistamaan ja pöydälle voi tietysti heitellä myös muuta jouluista kamaa. Itse päästin sinne läjän joulupalloja ja kuusenhavuja, sekä niiden alle vielä "höyhenviuhkoja"... Ja tadaa, vieraat saavat tulla. Miten sinä katat näin joulun alla? Katatko mitenkään erityisemmin muihin vuodenaikoihin nähden? Minulla olisi vielä monta muutakin ideaa, katsotaanpas kerkeänkö nekin julkaisemaan...

///Here are a few easy and elegant ideas for you while planning your own family Christmas dinner table. I might have more setting ideas to share...


20 kommenttia:

  1. Voi että kun sinä olet taitava ja ennen kaikkea kekseliäs :) Ihailen kyllä tuota sinun luovuutta ♥ Pitäis varmaan ostaa itsellekin tulostin niin vois opetella näitä sinun diy ideoita ♥ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna, eikö sinulla ole tulostinta!?! Nyt heti mars tulostinostoksille. Se on minulle ehkä tärkein väline askarteluun ;)

      Ja voi,suur kiitos kaikista noista kauniista sanoista ♥

      Poista
  2. Ai että mikä inspispläjäys! Ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääääää :) Voi ei, kiitos hirviästi ♥

      Poista
  3. Ompa kaunis kattaus ja kiva runo! :)

    VastaaPoista
  4. Luova olet tosiaan, näistä moni muukin varmasti inspiksen saa... :-P Ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti, senhän takia näitä täällä jaetaankin ;) Kiitos MInna ♥

      Poista
  5. Oot kyllä niin taitava.:) ihailen! -ak

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ak, ootpas ihana ♥ Ja ihana kun käyt aina silloin tällöin jättämässä kommentin käynnistäsi, piristävää! :)

      Poista
  6. Löysin blogisi Tian blogin kautta, ja kirjoitat todella ihanaa blogia! Kuvat ovat ihania ja tosi kauniita! Liityn ehdottomasti lukijaksi :) Linkkaan omanikin tähän, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa. Kirjoitan melko tuoretta sisustusaiheista blogia itsekin :)

    http://kultaisin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anniinaa, kiitos tosi paljon kauniista sanoistasi ♥ Huippua, että löysit tänne! :) Ja niin lämpimästi tervetuloa mukaan!! :)

      Kävin kurkkimassa blogiisi, todella kaunista! :)

      Poista
  7. Great blog♥

    How about follow each other?
    I follow your blog. Waiting for you♥
    My Blog: http://juliemcqueen.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Julie ♥
      Welcome to my blog and I'm so glad you found your way to follow! :)
      I'll need to get to know your blog :)

      Poista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡