24. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 24.



Jouluaatto. Niin kotona kalenterissa, kun täällä blogin joulukalenterissa avataan viimeinen luukku. Joulu, olet nyt täällä. Kuppi kahvia, viimeisen pussin suklaat. Hetki ajatuksille. Minun hetkeni. Käännän ajatuksen tarkoitukselle joulun. Mitä toivon, mitä odotan.
Tahtoisin kuulla joulun. Lumen narskuvan alla kengän, hiljaiset soinnut jouluradion. Kuulla ilon ja onnen, suusta siskojen ja velien. Tahtoisin nähdä joulun. Hymyn rakkaan kasvoilla, Pienin sormin askarrellut roikkumassa joulupuussa.Tahtoisin haistaa joulun. Äidin herkullisen sopan katkun, glögin ja männyn sekoituksen. En ihmeellistä odota, perinteitä ehkä eniten kunnioitan. Pienen lapsen joulun taika ehkä kadonnut on. Samaa odottavaa tunnetta vaikea on löytää. On vaikea paiskata murheet ja paineet pois ja keskittyä vain jouluun. Jouluun ja läheisiin. Mutta tiedän, että nyt on aika. Aika ainakin yrittää, aika nauttia. Kun olemme tässä, miksemme sitten vain olisi tässä, tiedättekös. Nyt lopetan hiljaisen hetkeni, oman aikani. Ja nautin teistä, rakkaistani. Te olette jouluni.
Ihanaa joulua ja paljon onnea vuoden 2016 haasteisiin rakkaat lukijani. Ja kiitos, että olette siellä. ♥ 

23. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 23.




Meille tuli tänä vuonna joulukuusen sijaan mänty. Halusinkin pienen ja harvan mallin. Tämä on nyt ehkä hiukan liiankin harva, mutta ihan on komea... Anoppilan metsistä paras yksilö tähän tarkoitukseen. Tosin piti minun kova vääntö kääntö käydä heidän kanssa, eivät millään olisi halunneet antaa näin raukkaa joulupuuta meille. Perinteisen tuuhean joulukuusen kannattajat olivat ehkä hiukan kauhuissaan. Mutta pidin pintani ja kannoin männyt kotiin ;) 

Halusin pitää ilmeen "karuna", ostin perinteiset jouluvalot ja kiedoin vain sinne tänne valkoisia koristenauhoja. Siinä se nyt on.


Viime vuoden kalenterin 23. luukku löytyy täältä.

22. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 22.



Tähän blogin joulukalenterin 22. päivän luukkuun keräsin nyt kaikki ei kalenteriin päätyneet ideat, syystä tai toisesta.  Eli siis ideat, jotka ovat päässet toteutukseen asti, mutta epäonnistuneet ja jääneet julkaisematta. Ajattelin, että voisin nyt näyttää vähän toimintaa kulissien takaa, miksi kaikki jutu eivät tule julkaistuksi.




Lähdetään pehmeästi liikenteeseen. Näissä kuvissa tai ideassa ei mielestäni ole oikeastaan mitään vikaa, mutta syy miksi tämä paketointi-idea ei tullut koskaan julkaistua oli oikeastaan, että ideaa ei niinkään tässä ollut. Siis nätti paketti kyllä, mutta laimea idea. Nähty, nähty, nähty.



Tämäkin paketointi-idea on mielestäni aivan oiva. Hauska ja ei niin käytetty. Mutta minulla tökkivät kovasti nuo napit. Ne ei niinkään sytytä, ja nappivarastoni olivat kovin surkeat inspiraation iskiessä. Tuntuu, että koko idea jäi puolitiehen tai huonosti toteutuksi, ei pääse siis oikeuksiinsa noilla napein. Lisäksi nuo kuvatkin jarruttivat julkaisua.


Tämä olikin surkuhupaisa tapaus. Noista tähdistä tuli itse asiassa mielestäni kovin sieviä, mutta sähelsin. Sähelsin niin kovin. Nuo tähdet tein siis todella komeasta ruskeasta eläväisestä ekokartongista (kalliistakin vielä - siis kartongiksi) ja ompelin käsin valkoisella paperinarulla kuviot päälle. Myöhemmin sinä päivänä kuvailin jotain toista diy-ideaa ja kaadoin tuon maljakon kyynärpäälläni nurin, missä nuo männynoksat tähtineen olivat. Siinähän kastui tietysti tähdet (ja paljon paljon muuta) ja menivät ihan pilalle. Nythän nuo eivät näytä enää miltään vettyneenä.

 



Nämä pienen ja söpön piparkakkutalon kuvat jäivät julkaisematta oikeastaan siksi, että tuo piparkakkutalohan on oikeastaan aika reppana. Sööttihän se tuola kuvun alla on ja kelpaa aivan hyvin meille, mutta jätetään nämä "leipomis"puuhat paremmin osaaville.
Ja viimeisenä tullaan näiden enkeleiden pariin. Kaikessa yksinkertaisuudessa kaksi muffinivuokaa ja hiukan rautalankaa, siitä syntyy enkeli. Ihan söpöjä joo. Ja varmasti näppärä ja nopea askartelu esimerkiksi lasten kanssa. Mutta ei vain yhtään minun tyylisiä, ja tästä syystä tätä kokeilua en lähtenyt julkaisemaan.Sellaiset tapaukset. Älkää nyt pitäkö minua liian kriittisenä. Ymmärrän toki, että jokainen postaus ei vain yksinkertaisesti voi olla huippu ja jokainen idea tai inspiraationa ihmeellinen ja nerokas. Mutta kun luukkuja on vain 24 ja ideoita ja toteutuksia reippaasti enemmän, on jotkut valittava mukaan. Ja jokainen meistä valitsisi ne omasta mielestään mukavimmat, right? Ja hei, mitä piditte postauksesta, miltä tuntui päästä kurkkaaman kulisseihin?Ja viime vuoden 22. luukku löytyy täältä. Vallan viisaita sanoja minulta silloin, voisin sanoa samaa tänäänkin. Nautitaan nyt. ♥

 

21. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 21.



Ja jos tulostinta ei löydy, tässä toisenlainen vinkki eilisen kaveriksi. Oksiin väriä valkoisella maalilla, mikä tahansa maali peittää tarvittavan verran. Itse maalasin akryylimaalillla. Ja hei, noita paksuja mustia servettejä löytää Prismasta. Ihan tosi kivoja, vähän juhlavempia tapauksia. Ja niissä on jopa hopea glitteriä ;)Minulla kääntyi reissu vähän eri urille kun pakottava hammassärky pakotti lekurille. Tavaraa poistettiin ja antibioottia tulehdukseen. Sain kyllä niin loistavan palvelun vakuutusyhtiöstä, kun aloin epätoivoisesti etsiä ratkaisua vieraassa kaupungissa. Pelastivat kyllä heikon hädässä. Nyt sen suuremmitta sanoitta pyörähdän takaisin petiin kärvistelmään säryt seuralaisena. Toivottavasti purukalusto on jouluun mennessä kunnossa, tai hellittänyt edes hieman, jotta jouluherkuista voisi oikeasti nauttia kivuitta. :)

20. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 20.




Blogin joulukalenteri alkaa olla lopuillaan. Viimeisinä päivinä tulen julkaisemaan tällaisia nopeita vinkkejä jouluun liittyen. Koska kiire. Ei minulla, mutta uskoisin, että aika monella. Ei tässä enää ihmeitä askarrella.
Mukavan pienen lisän jouluiseen kattaukseen saa talviaiheiselle "servettipidikkeillä". Nappasin itse peuran kuvan Picmonkeystä, tulostin värilliselle (hiukan jämäkämmälle) paperille ja leikkasin. Ja nätillä narulla servetin ympärille. Jos sinulta ei löydy Picmonkeyn tunnuksia, löytyy Googlesta vaikka mitä kivaa.


Ja viime vuoden 20. luukku löytyy täältä. Sieltäpä taas oiva vinkki joulun ajan viemisiksi; itse tehtyjä konvehteja ja jouluiseksi dusailtut purnukat.

19. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 19.






Yleisesti hyväksi havaittu tapa tuoda lisäilmettä on leimaamalla kuvioita yksiväriseen lahjapaperiin. Itse pilkoin perunasta kolmion ja täräytettelin valkoisen maalin avulla kolmiot voimapaperiin. Kiireessä tietysti, joten jälki epätasainen, mutta ehkä siksi hauska.Viimeinen viikonloppu ennen joulua taitaa aiheuttaa hössötystä ja hälinää vähän joka puolella. Itse olen viettänyt hyvin rauhallisen lauantain; nukkunut liian pitkään, kävelylenkki auringon paisteessa (joulukuun 19. päivä ja ulkona +7 what), kahvittelua pitkään blogeja selaillen. Illaksi ajateltiin vielä ulos syömään ja leffaan. Leppoista oloilua. Ehkä sitten huomenna jouluruuhkiin kaupoille, yöks. Ihanaa lauantai-iltaa ihmiset. ♥Niin ja viime vuoden 19. luukku löytyy täältä.


18. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 18.






Nyt meni taas pipariks.Tein pienet joulumuistamiset työpaikalle ja muutamille ystävilleni. Kokeilin tehdä "kulhon" piparista ja kyllähän tuo ihan siinä virassa toimiikin. Joku taitavampi leipuri saisi tällä idealla varmasti hyvin komeatkin purnukat aikaiseksi. Mutta voivatpahan lahjansaajat olla varmoja, että saivat itse rakkaudella tehtyjä ;) Tein vajaan kymppi kertaa kymppi neliön mallin leivinpaperista, jonka avulla tein aina yhteen viisi piparipohjaa. Paitsi neljään (ikään kuin seinäpalaan) tein vielä lisäksi ison mukin avulla puoliympyrän muotoisen yläreunan. En kuitenkaan painanut kuin hennosti puoliympyrän pipariin malliksi, ja leikkasin ne sitten taikinapyörällä, jotta sain koristeellisemman yläreunan. Lisäksi tein vielä yhteen seinäpalaan pienen ympyrän ikkunaksi, jotta saatiin vähän ulkonäköön särmää. Ikkunan kanssa kannattaa olla tarkkana, jotta ei tule liian iso - pitäähän sisällön pysyäkin.Sulatetulla sokerilla palat yhteen ja projektin kivoimpaan, mutta hankalimpaan osuuteen eli koristeluun. Ja nehän nyt on hiukan ronskit näissä omissa versioissani. Olisi varmaan pitänyt tehdä reuna kerrallaan vaakatasossa ja antaa kuivua, jotta eivät olisi lähteneet noin valumaan.Ja sieltähän valmistui pystyssä pysyvä ja karkit sisällään pitävä kulho. Joulusuklaata sisään, lahjat sellofaaniin ja kortti kylkeen. Ja ei kun joulumieltä jakamaan! :)Ja viime vuoden 18. luukku löytyy täältä. Siellä onkin samat diy kuusenkoristeet kuin eilen, mutta hyvin eri kuosilla.

JOULUKUUN 17.





Myöhässä ollaan, tiedän. Päivä on jo kovasti 18. päivän puolella, mutta julkaistaan nyt tälle päivälle suunniteltu postaus kuitenkin. Lähdin lomalle Turkuun, ja olen yrittänyt muodostaa yhteyttä puhelimen wifi-jaolla, tuloksetta. En saanut nettiä toimimaan vasta nyt kun pääsin kohteeseen, joten tästä syystä ollaan päivityksen kanssa näin mattimyöhäisenä, pahoitteluni. Mutta kuviin. Tykkään kovasti männyn oksista ja niitä appiukolta liikenikin minulle. Nätti mäntykimppu pöydän komistuksena ja muutaman koristeen siihen halusin vääntää. Käytin jo viime vuonna suunnitelemaani tätä kaava (tulostettava pdf klikkaamalla) ja taittelin timantit valkoisesta paperista. Maalasin liukuväri tyyppisesti timantit käyttäen mustaa ja valkoista akryyliväriä. Harmaita sävyjä toki sekoittelin. Valkoisin naruin kiinni mäntyyn ja tämä tyttö tyytyväinen. Niistähän tuli oikein melko mukavat ja modernit kuusen/ tai tässä tapauksessa männyn koristeet.Viime vuoden 17. luukku löytyy täältä.


16. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 16.





Juhlapyhien aikaan on mukava panostaa kattaukseen. Silloin on vielä useimmilla varmasti siihen myös aikaakin. Minulla onkin tulossa kalenteriluukuista muutamia vinkkejä vielä lisääkin! Tällä kertaa nimikortit napsin nopeasti pahvista ja pienin koristuksin nimi tussilla. Pentikin pöytätabletit ja pellavaiset lautasliinat narulla varustettuna tuo juhlallisuutta ja hiukan männy- ja kuusen oksia sekä kanelitankoja somistuksiin. Kymmenenkin minuuttia kun käyttää enemmän kattaukseen, on lopputulos varmasti paljon näyttävämpi. Vaaleita sävyjä ja vihreää, nuo tuntuvat olevan mun tämän joulun värit.Viime vuoden 16. luukku löytyy täältä.

15. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 15.







Klassinen yhdistelmä, glögi ja pipari. Joulua ilman moista ei taida olla. Jos luovaksi heittäytyy, voi ne asetella näinkin tarjolle. Taustatyöksi tietenkin vaaditaan pipareiden leipominen pikkumökin muotoon. Idea tähän taitaa olla lähtöisin länsinaapurimaastamme, Pinterestistä sen itse pongasin. Kaavoitin mökin niin ja näin itse, hyvin itse tehdyn näköisethän noista tulikin. Söpöjä tuollaisenaan. Ehkä aavistuksen pienemmät, sirommat olisivat saaneet olla. 

Viime vuoden joulukalenteri luukun 15 löydät täältä


14. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 14.




Hullua huisketta. Sähinää säihkettä. Tämä päivä vain viuhahti. Kortit viimeisenä päivänä postiin, koko illan piparitalkoot. Siinä sivussa valmistuikin muutama mukava paperinen idea, joista tulevissa luukuissa. Tänään vain toljotellaan noita basicejä. Päivän huiskeesta huolimatta olen kuitenkin pitänyt joulukiireet poissa pääkopasta. Nautin hetkistä ja omista pikkuprojekteistani. Lahjat ja paketoinnit edistyvät omaan tasaiseen tahtiin ja paniikkia niistä en suostu ottamaan. Enää kymmenen päivää aattoon, otetaanhan kaikki rauhallisesti?Joulukalenterin 14sta luukun viime vuodelta löydät täältä. Tulostettavia pakettikortteja, jos tämän vuoden versiot eivät mielyttäneet - kurkkaapa ne. Ovatpa vaan hyvin erityylisiä.

13. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 13.







Tiedättekös, minä tykkään melkeen enempi antaa lahjoja ennen joulua kuin jouluna. Pieniä kivoja muistamisia ilman minkäänlaista painetta sisällöstä, arvosta, tms. Ja ihan vain sen takia, koska nämä ovat ns. extraa tai sitten ystäville, jotka eivät edes odota lahjoja minulta.Tein pieniä jouluisia pussukoita siis tähän tarkoitukseen. Ompelin beigestä kankaasta pussukan, johon tein vielä pienen yksityiskohdan pallokankaasta alareunaan. Jouluiset pussukoista saatiin sitten viimeistelyllä ja tietenkin sisällöllä. Viimeistelin pussukat narulla, kanelitangoilla ja männyn oksilla.Viime vuoden 13. luukun löydät täältä.

12. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 12.




Jouluun kuuluu ehdottomasti hyasintit. Yleensä voimakas tuoksuiset kukat aiheuttavat minulle järkyttävät allergiset oireet, mutta nämä eivät, onneksi. Metsästin hyasinteille sopivia kulhoja pitkään, kiersin myös kirpparit ja kierrätyskeskuset. Jotain lasisia, kirkkaita olisin tahtonut. No joskus täytyy vain hyväksyä, että sitä ei saa mitä haluaa. Tässä kohtaa ei tehnyt edes kovin kipeää ;)No,mukavat astiat löytyivät kuitenkin marketin leivontahyllyltä. Jotain pieniä kakkuvuokia taitavat olla. Aivan kelpo "luovutusratkaisuna".
Viime vuonna askartelin viemisiksi glögi-pulloja. Tykkäisin kyllä tehdä jotain samantyyppisiä tänäkin vuonna, kerkeäisiköhän sitä? Kurkkaa viime vuoden 12. luukku täältä.


11. joulukuuta 2015

JOULUKUUN 11.







Niin tullaan tässä luukussa tämän joulun lemppari diy-projektiini. Tämä "valaisin" on vallan nostanut mieltä joka päivä valmistuttuaan. Päätin vaihtaa joulun ajaksi ruokapöydän päällä olevan valaisimen tähän kynttelikköön, jonka tein joulukuun alussa. Kehikko on siis tehty pajusta kranssityyliin. Aika mielivaltaisesti kääntelin oksia ympäriinsä ja käytin hieman apuna ruskeaa rautalankaa. Halusin kranssista rennohkon, joten jätin pienempiä oksia leijumaan ylitsekin. Kranssioppeja en ole koskaan saanut, joten asian ammattilaiset ovat varmaan kauhuissaan. Liimasin kuumaliimalla valksoisia ja hopeisia pieniä helmiä ohuimpiin oksiin kiinni. Lisäksi pujotin muoviset timantit hyvin ohueen rautalankaan (kaksinkertaiseen, jonka pyöritin "rullalle") ja laitoin roikkumaan kranssista.Askartelukaupasta löytyi vitosen pussi, joka sisälsi kymmenen kuusikynttiläpidikettä. Käytin tähän kahdeksan, jotta sain ne symmetrisesti. Katosta tämä roikkuu valkoisella nauhalla, jonka solmin neljästä kohtaa kranssista.Sellainen valaisin meillä on nyt joulun ajan ruokapöydän päällä. Valotehot riittävät hyvin vaikka kynttilöitä ei kokoajan poltakaan, koska jouluvaloja löytyy ympäriltä useampi. Ja viime vuoden kalenteriluukku 11 löytyy täältä.