27. tammikuuta 2016

DIY TARJOILUVAUNU




Vaikka viime vuoden loppu olikin aika heikohkoa bloggauksen osalta, ei se missään nimessä tarkoita, että sisustuksen osalta kotona ei olisi tapahtunut mitään. Itse asiassa viime puoli vuotinen oli sisustuksen suhteen aktiivisinta aikaa ikinä. Ehkä se jatkuva kotona olo ja samojen seinien tuijottelu herätteli sisäistä sisustajaa siihen malliin, että oli pakko tehdä jotain. Aikaisemminkin kun sitä oli niin vain juossut töistä harrastuksiin, ettei suurempaa ahdistusta kerennyt syntymäänkään. Kotia lähdettiin sisustamaan rauhallisesti ensin myymällä vanhaa ja miettimään ratkaisuja rauhassa. En sanoisi vieläkään tulleen valmista, mutta tässä pikkuhiljaa on nyt vuosi etsitty parempia ja miellyttävämpiä sisustusratkaisuja kotiin. Ehkä tänne ensimmäiset ostetut kalusteet olivat hiukan liian hätäisesti hankittuja kodin ostopäätöksen jälkeen. Erityisesti olohuone ja makuuhuone koki radikaalejakin muutoksia. 

Yksi olohuoneen uuden (nyt siis jo lähes vuoden vanhan) sisustuksen katseenvangitsijoita on tämä diy tarjoiluvaunu. Tämä onkin jo vilahdellut siellä täällä kuvissa, mutta koska tämän alkuperää on kysellyt ajattelin tehdä tästä nyt oman tarinansa. Näitä Ikean ulkokalusteeksi tarkoitettuja tarjoiluvaunuja on näkynyt muutamassa muussakin blogissa tuunattuina eri tavoin. Tässä kärryssä oli siis alkuperin pyökin väriset ritilähyllyt ja pyökin värinen kahva.

Spreijasin kahvan mustaksi ja kävin leikkauttamassa paikallisesta puuliikkeestä vaneriset hyllytasot. Niinkin nopea ja helppo muutos ja mikä ero ilmeessä. Moni vieraista on sanonut kuvitelleen tarjoiluvaunun olleen aivan Artekkia.

24 kommenttia:

  1. Artek tuli noista renkaista tosiaan mieleen. Tosi ihana diy-vaunu <3

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis :) ois ihana tuollainen just olkkariin . :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Saikku ♥ Nuita näkyi olevan ainakin vielä nettikaupassa niin ei muuta kuin duunaamaan ;)

      Poista
  3. Kertakaikkisen upea! Tuollaisen haluan meillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Heidi ♥ Äkkiäkös tuollaisen teet ;)

      Poista
  4. Toi on ihan superkaunis! Monissa blogeissa samaa ihastellut ja kiva ollut huomata, että jokainen on sen vähän erilailla tuunannut :) Meillekin voisin tuon tuunattavaksi kotiuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on ollut kyllä hauska seurata, että jokaisella on tosiaan vähän erilainen vaunu. Paljon noita oon nähnyt valkoisella levyllä tuunattuna, mutta itse halusin vanerisena. Ja jännitti kun en vanerisena ole huomannut/nähnyt muilla, mutta olen kyllä tyytyväinen - vanerinen on ehdottomasti enemmän minun näköinen :)

      Poista
  5. Tosi kiva...mahtaakohan noita viellä olla Ikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina ♥ En tiedä myymälöistä, mutta netistä ainakin löysin: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30267130/

      Poista
  6. Todella kaunis ja ihanat asetelmat vaunussa :))

    VastaaPoista
  7. Ikeassa olivat loppu ainakin viime syksynä, kun yritin samaista tarjoiluvaunua löytää. Toivottavasti saavat ensi kesäksi samaa mallia tilalle. Missä kävit nuo vaneritasot teetättämässä? Itsekin oululaisena olisi kiva tietää hyvä paikka, JOS satun jostain saamaan tuon tuunattavaksi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulee tosiaa ensi kesänä lisää. Kesäkalustehan tuo on :) Oispa kiva,että löytyisi vielä sinullekin! :) Mähän en ole ihan oululainen, joten en teettänyt vanereita oulussa... Joskus olen Oulussa Bauhauksessa teettänyt koivutasoja, mutta en tiedä saako sieltä vanereita, uskoisin ;)

      Poista
    2. PS. Suvi löysin ainakin netistä vielä tarjoiluvaunun http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30267130/

      Poista
    3. Kiitos tuhannesti ilmoituksesta, että näitä saa! Tilaus lähti tänään ja nyt vain pitäisi päättää vaihtaako ruskeat ritilät ajattomaan perusvalkoiseen, kotoisaan vaneriin vai jopa marmorikuvioiseen? :)

      Poista
  8. Loistava tuunaus!! :) Ja upea vaunu!! Itsekin kovasti kutkuttaisi saada tarjoiluvaunu, johon fiilistellä juhlajuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin niin kivoja juhlajuttuja, että varmasti ois vaunulla käyttöä ;) Kiitos kaima ♥

      Poista
  9. Hieno se kyllä on! :)

    VastaaPoista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡