16. toukokuuta 2016

POLTTARIT [DAY2]













Kirjoitin viime viikolla onnistuneista polttareista, ja nyt seuraa jatkoa tuolle postaukselle. Toinen päivä tosiaan alkoi vielä rauhallisessa merkeissä brunssilla mökillä. eikä morsiammella ollut aavistustakaan mitä olimme hänelle kehittelleet. Kun brunssin jälkeen aloimme pukea häntä "morsiameksi" alkoi hänen epäilyksensä herätä... Siirryimme mökkimaisemista sivistyksen pariin kaikki musta-valkoisissa asuissa. Lisäksi Tigeristä oli hommattu meille vielä samanlaiset naamiot! Annoimme morsiammelle polttarihaasteen, joka sisälsi tehtäviä pisteyttynä joko 10 tai 20 pistettä tehtävän "haastavuuden mukaan". Hänen tehtävään oli kerätä vähintään 60 pistettä. Ja hänhän rohkeasti suorittikin kaikki tehtävät ja lunasti itselleen hankkimamme lahjakortin kauneushoitolaan. Häiden alla tuolle ei epäilisi tulevan käyttöä. Päivä oli varmasti ikimuistoinen meille jokaiselle. Ja taisimmepa ilahduttaa tuolla katukuvassa muutamaa muutakin kuin morsianta. :D Kyllä tuo "pukeutuminen" tuo oman kivan lisänsä polttarihuumaan.


12 kommenttia:

  1. Onpa kivan näköistä! "Kehtaa" itekki kulkea mukana ku naamio ni ei tunnista ;D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olikin kivaa ♥ No niinpä, ei tarvinnut miettiä, että tunnistaako joku :D

      Poista
  2. Kiva päivä ollut teillä ja kivoja kuvia oot ottanut.Polttareita onki kiva järjestää :) Hauskoja muistoja. Tuo haaste juttu olikin kiva tehtävä, pitääkin laittaa korvantaakse ja lahjakortti oli varmaan mieluinen palkinto :). Minun iässä jo alkaa olemaan, että monet eroaa tai eivät enää menee naimisiin ko ikää alkaa olemaan sen verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä niin hauska päivä ♥♥ Joo haastejuttu taisi olla mieluinen myös morsiamelle. Mietittiin muiden kanssa tehtävät yhdessä niin, että ne eivät olisi liian tuskaisia tai noloja morsiamelle :)

      Poista
  3. Polttarit ovat kyllä hauskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne, varsinkin kun jaksaa vähän nähdä vaivaa :)

      Poista
  4. Hauskat polttarit teillä ollut!

    VastaaPoista
  5. Polttarit on aina kivoja ja ikimuistoisia päiviä :)

    VastaaPoista
  6. Onpa ollut kivat ja varmasti ikimuistoiset polttarit :) Todella ajatuksella järjestetyt. Toivottavasti ne juotetaan morsian/sulhanen tajuttomaan kuntoon ja teetetään jotain älyvapaata-polttarit olisi jo kaikkien osalta historiaa. Näissä oli ajatusta ja tyyliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä niin ihana viikonloppu ♥ No toivottavasti. Mekin yritimme miettiä polttariohjelmat niin, että morsiammelle jäisi lämmin ja mukava muisto, mutta kuitenkin, että hän joutuisi hiukan laittamaan itseään likoon... Mutta ei mitään turhan överiä, ja taisipa mennä ihan nappiin :)

      Poista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡