8. kesäkuuta 2017

MÜNCHEN PUHELINKUVINA

Olemme edelleen matkalla, vielä pääkaupunkiseudulla palaamassa Münchenista, mutta ajattelin jo jakaa ensimmäiset kuvat reissulta. Nimittäin ne puhelimella nopeasti napatut. Lähdetään näin huonoimmista liikenteeseen. On suttua ja epätarkuutta, huonoa kuvakulmaa. Mutta niin on myöskin tunnelmaa, fiilistä ja aitoja, nopeita hetkiä. Me olimme kaiken kaikkiaan tuolla kolme päivää, kaksi yötä. 

Pääpäivänä, eli tiistai-iltana kello kuusi alkoi se syy, miksi alunperin lähdimme matkalle. Coldplay. Sieltä minulla ei löydy yhtään kamerakuvaa, kun ei edes ollut kameraa mukana. Jos kysytään, että oliko keikkä hyvä, se oli mahtava, mahtava, sanoinko vielä mahtava. Älyttömän visuaalinen, taitava live-esiintyjä ja todella hyvä yleisfiilis. Ja saksalaisella fanituskulttuurilla maustettuna; täydellinen. Meitä taisi olla tuolla olympiastadionilla noin kuutisenkymmentä tuhatta ja meno sen mukainen. Instastorystä saivat Instagramin puolella seuraavat myöskin seurata keikan kulkua. Lensi lintuja, palloja, oli ilotulitusta. Oli tunnetta, oli riemua.

Ainoa mikä jäi harmittamaan, oli turvatarkastukset. Toki ne ymmärrän, mutta kun... Ne olivat niin tiukat, että jouduimme useaan kertaan palaamaan uudelleen jonottamaan, kun kukaan ei kertonut meille muuta kuin saksaksi, miksi emme pääse sisään. Ja saksan kielitaitoa kun ei vain ollut edes sen vertaa, että olisimme ymmärtäneet mistä on kyse. Kun vihdoin syy selvisi, että kyse on minun laukusta, olin sydän mutkalla surusta. Uudehko Guessin laukku kainalossa mietin, että pidänkö laukun laukun, ja palaan takaisin jonoon. Ensin olisi tietysti täytynyt jonottaa myös yli kilometrin mittainen jono laukkujen säilytysteltalle. Ja aika juoksi kokoajan ja menettäisimme kokoajan paremmat ja paremmat paikat areenalta. Ja päätyisimme katsomaan keikkaa areenan reunasta. Tyttönä nohevana päätin kokeilla onnea, ja nerokkaasti kiipesin läheiseen puuhun, ja piilotin laukun sinne oksien sekaan ihan pienelle mutkalle taitettuna. Valitettavasti koko tässä hässäkässä ja uudelleen jonotuksissa meni niin kauan aikaa, että menetimme rannekkeet, joita saivat areenalle ensimmäiseksi tulleet (saman verran lipusta maksaneet, murrr) ja joilla pääsi kaikkein lähimmälle aidatun alueen sisäpuolelle. Mutta onneksi emme joutuneet kuitenkaan kovin kauas, ja tarinallekin saatiin onnellinen loppu. Enää ei tarvinnut kuin löytää pimeässä sama puu ja kivuta märkää, liukasta puuta pitkin noutamaan kovin rakas laukku takaisin omistajalle. :)

Kerkesimme tehdä vielä vaikka mitä muuta, ja minulla on muistikortti pullollaan kuvia kauniista Münchenista. Tulen jakamaan niitä ainakin parin postauksen verran, ja toki meidän vinkit Müncheniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡