30. elokuuta 2017

KESÄN KAUNEIN PAIKKA

Inhottavin tapa aloittaa blogiteksti mitä tiedän on "Anteeksi, että viime postauksesta on kulunut aikaa". Ja silti tekisi mieli aloittaa sillä. Postaustahti on ollut nyt kesällä vähän niin ja näin. Katsokaas kun täällä ei ole pysytty paikallaan. Kesästä on otettu kaikki irti, autossa on tuhansia kilometrejä mittarissa lisää ja täällä on yksi kärsivällisempi matkustaja enempi noiden kilometrien opettamana. On menty asuntoautolla ympäri Suomen, vierailtu ystävien luona toisella puolella Suomen ja miehen vanhempien mökillä nautittu luonnonrauhasta ja poimittu vadelmia talvea varten. Paitsi korjaus, minä olen poiminut, heh. Ja kun ei oltu menty vielä tarpeeksi, otimme nokat kohti Lappia ja ajettiin 700 kilometria. S e i t s e m ä n s a t a a kilometria pyöräilemään, kun kotikyläkin on katuja täynnä.





Ja siinähän se onkin. Jokaikisen suomalaisen täytyisi joskus käydä Lapissa. Lapin luonnossa ja lumossa. Joku kyllä tosin opasti tuolla reissussa, että lappi alkaa vasta siellä missä ei enää puita kasva. No, Saariselkä on minulle jo ihan riittävästi lappia. Siellä on jo tunturit, purot, uomat ja kurut. Ja ennen kaikkea siellä on luonto, hiljaisuus ja rauha.



Vuokrasimme maastopyörät kolmeksi vuorokaudeksi. Yöksi mökkiin nukkumaan ja täydet päivät pyörän selässä aina iltaan saakka. Ruoka trangialla ja energiaa suklaapatukoista. Vesisäiliöt reppuihin täytettiin puroista. Niin puhdistavaa. Lähinnä siis mielen osalta. Mehän olimme välillä polvia myöten suossa ja selkä kurassa. Tai ainakin ihan läpimärkänä hiestä. Ihan koko ajan, kolme päivää.

Varmasti ainakin 80 kertaa ajatus "nyt en jaksa enää metriäkään", ja silti jaksoin vielä montakymmentä. Tunturia ylöspäin kiivetessä usko omiin reisilihaksiin ei aina tahtonut riittää, mutta pää onneksi kesti ja loppujen lopuksi varmaan sitä käytettiin enemmän noissa pirullisissa nousuissa kuin jalkalihaksia. Ja toisaalta taas, siinähän se koko jutun juoni on. Jokaisen oma maailmanvalloittaja moment kun olet tunturin huipulla. Katsot ympärillesi ja ihan minne vain silmäsi lasket, on kaikkialla ympärillä niin kaunista, että hädin tuskin pystyt sitä sisäistämäänkään. Ja jokaisen tuskallisen laskun jälkeen seuraa tietenkin hulvaton lasku. Lasku, jossa mentiin niin kovaa, että en ikinä ole ollut niin keskittynyt johonkin. Selviytymään kokonaisena, ehjänä alas. 

Mutta ei sitä tänne tekstii saa, vaikka kuinka tähän sanoja peräkkäin laittaisin. Tai vaikka joku kovemman sarjan kirjoittaja tulisi kaveriksi. Tai noista kuvista. Se pitää kokea. Jokaisen itse.

2 kommenttia:

  1. Niin se on, moni luonnon kauneus on koettava itse <3 Mutta ihania näkymiä, ja Lappi on karun kaunista.

    VastaaPoista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡