31. elokuuta 2017

VENETSIALAISET

Viime viikonloppuna vietettiin venetsialaisia, kesän lopettajaisia. Ja siihen se kesä todella loppui, kuin veitsellä leikaten. Jos koko kesää olikaan. No mutta, kuinka masentava aloitus.

Kokeillaan uudestaan. Viime viikonloppuna juhlttiin venetsialaisia, kyllähän kesälle pitää olla jokin päätepiste. Ja millainen päätös sille saatiikaan. Eikös kuulostakin paljon paremmalta....






Olin jo hyvissä ajoin varannut minulle tärkeän ihmisen yhdeksi illaksi ja yöksi. Meillä olisi kokonainen päivä ja ilta sekä yö olla. Ihan vain olla. Minä ja hän. Hän, minun rakas ystävä. Olimme sitä odottaneet. Kukaan ei olisi keskeyttämässä, jutut eivät jäisi kesken ja kerrankin olisi oikeasti kunnolla a i k a a.






Hän täyttää nyt suuskuun alussa vuosia ja päätin samalla laittaa hänelle pienet privaattipartyt pystyyn. Venetsialais-teemassa laitoin terassin syksyiseen tunnelmaan. Viirein ja asetelmin hiukan juhlan tuntua.






Ja voi kuinka me nautimme. Jokaisen meistä pitäisi omistaa ainakin yksin hänenlaisensa. Luotettava, lojaali ja rakastaa pyyteettömästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡