12. syyskuuta 2017

TYHJÄÄ PAREMPI



Meillä on pitkä, kapean mallinen eteinen, josta lähtee ovia ja oviaukkoja joka suuntaan. Hankala tila siis. Yksi seinän pätkä jää keittiön ja eteisen väliin, vasemmalta siis kulku keittiöön ja olohuone jää taustalle oikealle. Minua ahisti tuo eteinen ja sen sisustamattomuus kovasti, joten päätin kehittää jotain. Mitään jakkaroita tai penkkejä sinne ei leveyden puolesta mahdu, kaikki olisivat liian syviä. Sitten sain tämän idean juuri tuolle kyseisellä ahdistavalle seinänpätkälle. Ja mitäpä tuota sen enempää selittämään, kuvat kertovat puolestaan. Tilasin hyllynkannattimet Omashopista ja vanerin teetin paikallisella. Tuossa hyllyllä asetelmat kokevat pieniä muutoksia kokoajan kun pyörittelen tavaroita täällä. Mutta kynttilöitä ja kukkia siinä on aina.






Meidän oma eteisen piristysruiske. Tylsästä seinästä tuli yksi kodin kivoimmista yksityiskohdista. Ehdottomasti parempi näin, tyhjää parempi. Ihanaa tiistai-iltapäivää. <3

8 kommenttia:

  1. Ihana kokonaisuus! Erityisesti samanlaista peiliä olen etsinyt!❤️ Mistä peili on hankittu?
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja anteeksi, että kesti hieman vastata. Peili löytyi ihan Kärkkäiseltä :)

      Poista
  2. Ihanan näköinen! Meilläkin on kapeassa eteisessä ikkunalaudaksi tarkoitettu kapea seinähylly :) Se on tosin nykyisin vähän turhan romanttinen makuuni, joten olen haaveillut noista samoista kannattimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, nuo kannattimethan eivät ole iso investointi, ei muuta kuin tuumasta toimeen :)

      Poista
  3. Kiva muutos! Ja ihastuttava maljakko kukkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) jeps, maljakko on ihan lemppari ja kukatkin kovasti mieleeni <3

      Poista
  4. Hei! Mua kans kiinnostaa tuo peili - ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jane! Ja anteeksi, että kesti hieman vastata. Peili löytyi ihan Kärkkäiseltä :)

      Poista

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡