28. syyskuuta 2017

IHANIN LEGERA

Olen muuttamassa Kokkolasta (enpä ole tainnut näin tarkasti asuinpaikkaani edes aikasemmin määritellä) pois, ja kyllä, olenhan jo muuttohärdellistä täällä kuulluttanutkin. Ennen täältä pois muuttoa minulla oli yksi ihan MUST juttu, mikä täytyisi tehdä ennen täältä pois muuttoa. Nimittäin Pietarsaarikierros, tai Jeppis niin kuin täällä kuulee monen sanovan.

Tuo pieni idyllinen kaupunki Kokkolan kupeessa on todella kiehtova ja olin kuullut siitä paljon. Olin käynyt Pietarsaaressa vain nopeita pyrähdyksiä työni puolesta ja se jäi aina hyvällä tavalla "kaivelemaan". Ja onneksi jäi.

Nimittäin viime viikonloppuna sitten vihdoin sain aikaseksi vuoden Kokkolassa asumisen jälkeen hypätä autoon ja ajaa hurjat puoli tuntia kohteeseen. Vähän kaduttaa, että en tehnyt sitä jo kesällä. Voin kuvitella kuinka idyllisen ihmeellistä siellä on ollut silloin. Mutta kaunis oli noin syksyisenä päivänäkin. Ehkä se juttu, siellä on se vanha arkkitehtuuri ja valtava määrä vanhoja puurakennuksia, joissa monissa on ihania liikkeitä. Ehdottomasti poikkeamisen arvoinen paikka jos matkustaa 8-tiellä.

Olin liikkeellä ihanan @hannankotona kanssa ja kiersimme sisustusliikkeitä. Yksi täydellinen lempparini niistä on monen muunkin sisustusbloggaajan tavoin Legera. Heillä oli aikaisemmin liike täällä Kokkolassa ja se jätti kyllä valtavan aukon Kokkolan sisustustarjontaan muuttaessaan Pietarsaareen. Kävin nyt ensimmäistä kertaa siis Pietarsaaren liikkeessä ja se oli, täytyy kyllä myöntää, vielä kivempi kuin Kokkolan liike. Se miljöö ja rakennus on vain uskomattoman kaunis ja harmooninen. Ja niiden naisten sisustus- ja stailaustaidot aivan erityistä, niin lahjakkaita ja taitavia naisia. Yritin ottaa vähän kuvamateriaalia, mutta olin vain 50 mm objektiivin kanssa liikenteessä niin en valitettavasti saanut hirveän laajoja kuvia.










Ja arvatkaas mitä! Legeran Cecilia oli niin ihana, että antoi minulle kunnian arpoa yhden Skandinaviskin uutta The Escapes Collection sarjaa olevan tuoksukynttilän (arvo 65 euroa), ja voittaja saa valita itse haluamansa tuoksun, joita on siis kolme vaihtoehtoa. Tuoksut ovat saaneet innoituksensa Skandinaavisesta luonnosta, kasvillisuudesta ja sen tuomasta rauhasta. Kynttilä on kohokuvioidussa purnukassa, jossa on öljytty tammi kansi. Tuoksuvaihtoehdot ovat:

Rosenhave: Ruusu & seljankukka, mustaherukka & kielo. Tuoksu kuvaa romanttista Pohjoismaista ruusutarhaa, jossa vain vahvimmat lajikkeet säilyvät pitkän talven yli. 

Lysning: Sammal & jäkälä, männyn neulaset & lakka. Tuoksu kuvaa hiljaista paikkaa metsässä, jonne auringonsäteet ajoittain osuvat ja jossa mieli lepää.

Heia: Kanerva & timjami, puolukka & lehden mahla.Tuoksu on saanut vaikutteensa Norjan ja Ruotsin karuimmista tuntureista jossa maasto tarjoaa karkeita pensaita ja luonnonvaraisia yrttejä ja marjoja.


Jos innostuit arvonnasta, klikkaile itsesi instagramiin ja etsi sieltä kynttilöistä kuva osallistuaksesi minun @2xilo-tilillä!Ja pssst. Meidän Suomi on taas päivittynyt uusilla maalauksilla täällä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HEI SIELLÄ! IHANA KUN KÄVIT, SUURKIITOKSET KOMMENTISTASI ♡